Kansainvälinen kantelekilpailu ja -tapahtuma 27.–29.5.2011
Kanteleliitto järjestää ensimmäisen kerran historiansa aikana kansainvälisen kantelekilpailun ja -tapahtuman Helsingissä 27.–29. toukokuuta. Kilpailuun on ilmoittautunut 110 kilpailijaa Suomesta, Venäjältä, Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Japanista. Kilpailut ja sen oheiskonsertit pidetään Sibelius-Akatemian tiloissa. Kilpailun suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Tapahtuman aikana yleisö pääsee nauttimaan kantelekonserteista ja klubeista. Kanteleviikonloppu alkaa perjantaina (27.5.) koko perheen avajaiskonsertilla. Kanteleen kykyä muuntautua nykymusiikin, rockin ja popin maailmaan, voi kuunnella klubi-illoissa, joita järjestetään perjantaina ja lauantaina. Lauantaina on luvassa myös kanteleen kamarimusiikkikonsertti, jossa kuullaan erityisesti nykysäveltäjien teoksia kanteleelle ja eri kokoonpanoille.
Lauantaina ja sunnuntaina pidettäviin kilpailuihin on yleisöllä vapaa pääsy. Kilpailun parhaimmisto esiintyy tapahtuman päätöskonsertissa sunnuntaina 29.5.
Kilpailun ohella Sibelius-Akatemian R-talon konserttisalissa on lauantaina 28.5. kantele-workshopeja kaikille kanteleesta kiinnostuneille ja sen soittamisesta haaveileville. Karjalan nuoret perehdyttävät kanteleeseen tasatunnein klo 11–14. Kanteleen saa lainaksi paikan päällä tai mukaan voi ottaa myös oman kanteleen.
Lisäksi viikonloppuna voi tutustua Sibelius-Akatemian aulatiloissa olevaan soitinrakentajien näyttelyyn ja kanteleen uusimpiin innovaatioihin.